Hygieniapassin suorittamisen helpottaminen

Elintarvikealalle pyrkiville työntekijöille on hygieniapassin suorittaminen saattanut muodostua ongelmaksi. Se on jopa tullut esteeksi työpaikan saannille, vaikka henkilön pätevyys muuten on ollut oivallinen.

Yleistäen voidaan havaita, että elintarvikepassi on pakollinen jokaiselle elintarvikealalla työskentelevälle.

Itsenäisesti toimivat osaamistestaajat määrittelevät oman palkkionsa, joihin sisältyvät tilavuokrat sekä koulutusmateriaalikulut. Tästä syystä hygieniapassin hinta vaihtelee liki 50 €:stä sataan. Joillekin jo tutkinnon hinta on liian korkea.

Elintarvikealalla ja varsinkinkin ravintola-alalla on pulaa työvoimasta. Siksi etenkin nuorten työllistymisen kannalta on tärkeää, että hygieniapassin suoritus mahdollisimman vaivatonta, edullista ja notkeaa.

Esitetään, että kv velvoittaa kh:ta ryhtymään toimenpiteisiin, että Turun kaupunki ryhtyy järjestämään halukkaille joko korvauksetta tai kustannustehokkaita hygieniapassin suoritusmahdollisuuksia ja siten kohentaa elintarvikealan työllistämistä.

Mikael Miikkola

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa