Kuntavaaliohjelma Turku

EI RAITIOTIETÄ TURKUUN

Tavoitteemme on Turun talouden tervehdyttäminen kestävälle pohjalle. Tämä tarkoittaa olennaiseen keskittymistä ja vähemmän tärkeiden rahareikien tukkimista Pidämme raitiotietä tarpeettomana poseerausinvestointina, eikä turkulaisen veronmaksajan harteille tule asettaa kyseistä hanketta kustannuksineen.

Raitiotien rakennuttamispäätös sisälsi ehdon valtiontuesta. Koska raitiotiehanke ei kehitä kaupunkia riittävällä tavalla, hankkeelle ei myönnetty kaupungin tavoittelemaa MAL-rahoitusta. Näin ollen vaadimme hankkeen hautaamista, koska tämä on Turun kannalta ainoa järkevä vaihtoehto

Hankkeen kannattajien mukaan raitiotie on kokonaisvaltainen kaupunkikehityshanke ja elinehto kasvavan kaupungin tarpeisiin. Turun Perussuomalaisten näkemyksen mukaan Turun satama ja Kupittaan kärki toteutuvat joka tapauksessa ilman aluetta halkovaa raitiotietäkin, joka palvelisi vain pientä osaa turkulaisista. Kaupunki tarvitsee tervettä kasvua ja elinvoimaa, mutta Turkuun muutetaan ja investoidaan aivan muista lähtökohdista

Raitiotie toisi ainoastaan tiivistyvää kaupunkirakennetta radan varrelle. Me emme halua pienten asuntojen ahtaita kortteleita, jonne aurinko ei paista

 

EI HAITTAMAAHANMUUTOLLE

Haittamaahanmuuttoon perustuva väestönkasvu ei ole kestävää, ja Turku ei voi rakentaa kasvuaan tälle pohjalle.

Haittamaahanmuuton vetovoimatekijöitä on karsittava kuntatasolla. Maahanmuuton kustannukset on saatava kuriin ja maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin tukeminen turkulaisten verorahoin on lopetettava. Maahanmuuttajille tarjottavat ei-lakisääteiset palvelut on lakkautettava.

Maahanmuutto lisää etnistä segregaatiota. Asuinympäristöjen eriytymistä suomalaisesta yhteiskunnasta on torjuttava aktiivisesti. Vastuu kotoutumisesta kuuluu maahanmuuttajalle itselleen. Kotoutumisen vähimmäisedellytyksiä tulee olla sujuva kielitaito ja työllistyminen.

Turkulaisten lasten turvallisuus tulee asettaa ideologisten kotoutumishankkeiden edelle. Lasten turvallisuus monikulttuurisessa kouluympäristössä on turvattava.

 

MAAKUNNAN KESKUS

Turku on maakunnan työn ja kaupan keskus. Tässä kehitystyössä on tärkeää varmistaa, että kaupunkiin on helppo päästä kaikilla kulkumuodoilla ja kaikista paikoista. Panostamme sujuvaan auto-liikenteeseen ja matkakeskuksen rakentamiseen, joka tarjoaa erinomaiset yhteydet joukkoliikenteelle. Lähijunaliikenteen ja olemassa olevan raideverkon kehittäminen edellyttää maakunnallista ratkaisua Turun tulee olla oikea määränpää, ei pelkkä läpikulkupaikka.

 

ELINVOIMAINEN KAUPUNKI

Asukasmäärän määrällinen kasvu laadun kustannuksella ei ole elinvoiman mittari. Elinvoimaisuus edellyttää kasvuun kannustavia olosuhteita. Vain toimiva yritys- ja työelämä luovat edellytykset omavaraisuudelle ja laadukkaille palveluille. Vahvat yhtiöt ovat Turun voimavara ja kilpailukykyinen veroprosentti tuo turvaa asukkaille ja yrityksille tulevaisuuden investointeihin. Velkaa on otettava harkiten ja vain verotuloja tuottaviin hankkeisiin.

 

KOULUKAUPUNKI

Turkulaiset koulut eivät ole kotouttamiskokeilujen testiympäristöjä.

Opetuksellisen sisällön on perustuttava tieteeseen eikä poliittisiin ideologioihin. Vastustamme jyrkästi lasten ja nuorten tasapäistämistä. Tarvitsemme erikoisluokkia. Maahanmuuttajalasten integroituminen osaksi suomalaista yhteiskuntaa alkaa jo päiväkodista ja koulusta. Siksi opetuksessa on tärkeää korostaa suomalaisia arvoja kasvatuksen lähtökohtana. Luku- ja laskutaito opetuksen keskiöön!

 

TURVALLINEN TURKU

Huumerikollisuus on turvallisuusriski ja taloudellinen rasite Turulle. Huumeiden käyttöhuoneita Turku ei tarvitse. Nuorten monikulttuurinen katujengikulttuuri, jossa ryöstetään puukolla uhaten vaatteita toisten nuorten päältä ja kuvataan nöyryytysvideoita sosiaaliseen mediaan, ei kuulu Turkuun. Peräänkuulutamme vanhempien vastuuta jälkikasvunsa kasvatuksessa sivistysyhteiskuntaan sopeutuneiksi ihmisiksi

 

TERVEET ARVOT

Terveet suomalaiset arvot ovat toimivan päätöksenteon perusta myös Turun valtuustossa. Rajoittamaton sananvapaus on demokratian kulmakivi. Faktojen tai eriävän mielipiteen ääneen sanomisen tuomitseminen vihapuheeksi on älyllisesti laiskaa ja tyylitöntä. Me Perussuomalaiset pidämme kiinni arvoistamme ja pyrimme kitkemään Turun korruptoitunutta kabinettipolitiikkaa, jossa pieni piiri päättää asiat etukäteen. Valta takaisin valtuustolle.

 

HYVINVOIVAT ASUKKAAT

Liikkumattomuus ja syrjäytyminen ovat iso ongelma, johon Turun on puututtava. Hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitäminen sekä paran-taminen on oltava tavoitteellista. Liikunta ja yhteisöllisyys ovat keskeinen osa ihmisen hyvinvointia ja haluamme panostaa eri kohderyhmien ohjatun sekä omatoimisen harrastamisen mahdollisuuksiin. Tavoitteen saavuttamiseksi edistämme liikuntapaikkojen ja yhteisöllisten tilojen syntymistä tasapuolisesti koko kaupungin alueelle.

 

VEHREÄ JA VIIHTYISÄ

Kaupunkiniityt ja lähimetsät parantavat kuntalaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Kaupunkipuistot edistävät kaikkien hyvinvointia.

Puhdas ja upea saaristo on matkailuvalttimme. Saariston kunnosta on huolehdittava, jotta siitä riittää iloa myös jälkipolville. Ruissalon saaremme on täynnä luonnon monimuotoisuutta. Uudet siirtolapuutarhat muuttavat savipellot vehmaisiksi ja monipuolisiksi luonnon aarreaitoiksi.

 

TOIMIVA LIIKENNE

Sujuvan liikenteen edellytys on, että polkupyöräilijät, jalankulkijat ja sähköpotkulautailijat noudattavat liikennesääntöjä. Liikenteen suunnittelussa kaikki liikkumistavat tulee huomioida tasapuolisesti, eikä muita liikkumistapoja voida suosia pelkästään autoilun kustannuksella. Autoilu ja riittävät parkkipaikat ovat tulevaisuudessakin elinehto keskustan yrityksille, kulttuurille ja työnteolle. Liikuntarajoitteisten esteettömään kulkuun tulee kiinnittää huomiota.