§29 aloite: Turku-konsernin data-,tekoäly-ja ICT politiikan koordinoinnista yhteisen palveluprotokollan luomiseksi

Valtuutettu Mikael Miikkola ym. aloite: Turku-konsernin data-,tekoäly-ja ICT politiikan
koordinoinnista yhteisen palveluprotokollan luomiseksi
On kaikkien etu, kun Turku-konsernilla on alan yhteinen pelikirja. Se edellyt-
tää, että erilaiset softastandardit sekä sovelutukset rakennetaan Suomessa
kehitettyjen tai maailmalla yhteisesti hyväksyttyjen teknologioiden kanssa yh-
teensopiviksi.
Esimerkiksi tekoälyn käytön yleistyessä voi syntyä sääntelyä sekä sooloilua,
jotka saattavat estää parhaiden teknologioiden leviämistä ja yhteensopivuutta.
Turku konserni yhteisten toimintojen yksikön tulee käyttää ”copypaste”- oh-
jausta:
tehdään johdetusti ja esimerkillisesti siten, että kaikki palvelualueet ja yksiköt
omaksuvat saman teknisen sisällön arvot, lähtökohdat ja periaatteet, joiden
pohjalta data-ja teknologia kysymyksissä toimitaan. Kärkijoukkona!
Datapolitiikka on ratkaisevan tärkeä Turun menestymisen kannalta.
Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että kaupunginvaltuusto kehottaa
kaupunginhallitusta ryhtymään pikaisesti toimenpiteisiin, että Turku-
konsernissa:
luodaan yhteinen digi-ja datapoliittinen tilannekuva.
rakennetaan palvelualueiden ja yksiköitten välille selkeä tiedon jakamisen ja
johtamisenpolku
tehdään tilanneanalyysi vireillä olevista digitalisaatiohankkeista ja siitä mitä
niistä edistetään voimakkaimmin.
siirrytään data-, tekoäly-, teknologiahankkeissa sekä muissa ICT alan visio,
suunnitelma ja hankinta-asioissa käytäntöön, joissa pyydetään lausuntoa Tur-
ku-konsernin yhteisten toimintojen yksiköltä.
Esitetyt toimenpiteet tuonevat säästöjä ja pyrkivät taklaamaan mahdollisia vir-
heinvestointeja, pullonkauloja ja tehottomuutta.
Perussuomalaisten valtuustoryhmän mielestä tekoälyn, robotiikan ja digitaali-
tekniikan muutosvauhtiin on reagoitava välittömästi. Mikään ei ole entisellään.
Mikael Miikkola
Valtuutettu (ps)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa