§16 aloite: Huonokuntoisen, Vähätorilla sijaitsevan Ihmisille parempi keskusta-kyltin korvaaminen uudella

Valtuutettu Sanna Paasikivi ym. aloite: Huonokuntoisen, Vähätorilla sijaitsevan Ihmisille
parempi keskusta-kyltin korvaaminen uudella
Hankkeet, joihin Turun kaupunki on saanut EU-rahoitusta tulee merkitä asias-
ta kertovin opastetauluin. Turun Vähätorilla, pääkirjaston vieressä Läntisellä
Rantakadulla, jokirannan läheisyydessä sijaitsee Ihmisille parempi keskusta-
hankkeesta kertova suurikokoinen kyltti, jossa on mainittu vuosina 2009-2013
Vähätorin lähialueella EU-rahoitusta saaneet kohteet.
Kyseinen taulu on pitkään ollut huonokuntoinen; se on kauttaaltaan tummunut
ja siihen on kohdistettu maalein ilkivaltaa. Olen ollut yhteydessä Turun kau-
pungin infran kunnossapitoyksikön virkamieheen 29.3. ja esittänyt huoleni kyl-
tin kunnosta varsinkin, kun se sijaitsee kaupunkimme kauneimmilla ja matkai-
lijoiden suosimalla alueella. Yksiköstä kerrottiin, että kyltin murheellinen kunto
on tiedossa, mutta sitä ei ole lupa poistaakaan. Samalla tuotiin esiin, että pyr-
kimystä taulun korvaamiseen uudella tulevaksi kesäksi saattaisi löytyä.
Kesä on tullut ja turistikausi käynnistynyt. Vanha kyltti on paikoillaan. Esitän,
että Turun kaupunki kiirehtii huonokuntoisen Ihmisille parempi keskusta-
opastetaulun korvaamista uudella, siistillä versiolla ja että se suojataan ilkival-
lalta esim. pleksillä. Asialliset, hyväkuntoiset opasteet ovat merkittävä osa
kaunista kaupunkiympäristöä etenkin kun ne sijaitsevat kulttuurihistoriallisesti
arvokkaalla paikalla.
13.6.2022
Sanna Paasikivi PS
Paasikivi Sanna (PS)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa