Turun PS:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Johdanto

Toimikaudella 2016 Turun Perussuomalaisten päämääränä on toimia entistä taitavammin, kasvattaa jäsenmäärää ja olla entistä näkyvämpi.

Viestintä

Yhdistys tiedottaa toiminnastaan jäsensähköpostilistalla, yhdistyksen verkkosivustolla, Perussuomalainen-lehdessä ja yhdistyksen Facebook-sivulla. Jäsenille ja julkisuuteen tiedotetaan, mitä Turun Perussuomalaiset ovat eri toimielimissä tehneet kaupunkilaisten hyväksi. Vuoden 2016 alkupuolella yhdistyksen viestintävastuusta tehdään selkeä päätös.

Vaikuttaminen ja näkyvyys

Yhdistys tekee paikallisiin asioihin liittyviä kannanottoja ja pitää yhteyttä päättäjiin. Erityisen tärkeä toimija tässä suhteessa on Perussuomalaisten Turun valtuustoryhmä, jonka puheenjohtajan (tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan) oikeutta osallistua Turun Perussuomalaisten hallituksen kokouksiin jatketaan vuonna 2016. Yhdistys voi järjestää kampanjoita ja tempauksia hyviksi katsomiensa asioiden puolesta. Varsinais-Suomen laajuisiin asioihin vaikutetaan ylikunnallisissa elimissä ja yhdistyksissä, mm. Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri ry:ssä toimien.

Vaalit

Yhdistys aloittaa vuoden 2016 aikana ehdokashankinnan huhtikuun 2017 kuntavaaleja varten ja suunnittelee kuntavaaliohjelmaansa. Lisäksi osallistutaan Turun Osuuskaupan edustajistovaaleihin.

Yhdistyksen omat tapahtumat

Yhdistyksen hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa, kenties kesäkuukausia lukuun ottamatta. Tämän lisäksi pidetään sääntömääräiset kokoukset eli kevätkokous ja syyskokous. Vuoden aikana järjestetään kahdet peruskäräjät, jotka toimivat jäsenistön ja toiminnasta kiinnostuneiden epävirallisina ideariihinä. Lisäksi järjestetään telttatapahtumia Turun kauppatorilla, jo perinteeksi muodostunut pikkujouluristeily sekä opintopiiri-/koulutustapahtumia. Yhdistys pyrkii myös tekemään vierailuja eri kohteisiin/tapahtumiin ja järjestämään niihin yhteiskuljetuksia. Yhdistyksen tapahtuma- ja jäsenhankintatoimikunnalla on tapahtumien järjestelyissä tärkeä rooli.

Yhteistyö

Yhdistyksen edustajia osallistuu mahdollisuuksien mukaisesti eri tahojen järjestämiin tapahtumiin joko kutsuvieraina tai muunlaisessa yhteistyöhengessä. Vastaavasti muiden tahojen edustajia voidaan kutsua Turun Perussuomalaisten tapahtumiin.

Toimitila

Yhdistyksen käytössä on toimitila myös vuonna 2016. Aatteellisesti lähellä olevia ryhmiä autetaan antamalla yhdistyksen toimitila maksutta Oikeutta Eläkeläisille Turun Osaston ja Varsinais-Suomen Perussuomalaiset Nuoret ry:n käyttöön näiden ryhmien tapahtumia varten. Näiden ryhmien tulee kuitenkin ilmoittaa tapahtumistaan Turun Perussuomalaisten johdolle hyvissä ajoin päällekkäisyyksien välttämiseksi.

Kirjoitettu 23.11.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa