Perussuomalaiset haluaa muutoksia kotouttamisohjelmaan

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan perussuomalaiset jäsenet Pirjo Lampi ja Vesa Suvanto tekivät yksilön velvollisuuksia korostavia muutosesityksiä, kun lautakunta käsitteli kokouksessaan Turun kaupungin kotouttamisohjelmaa.

-Nykyisellään kotouttamisohjelma lähinnä luettelee ulkomaalaistaustaisille ja vieraskielisille suunnattuja palveluja ja asettaa yleviä tavoitteita, mutta ohjelmassa ei ole riittävästi käytännön toimenpiteitä, joilla kotoutuminen aidosti onnistuisi. Ohjelmassa ei myöskään ole asetettu riittävästi mittareita, joilla kotoutumisen onnistumista voitaisiin arvioida, Pirjo Lampi huomauttaa.

Kaupungin harjoittamia kotouttamistoimia säädellään laista kotoutumisen edistämisestä. Jo nykyisellään laki asettaa vastuuta lähinnä yhteiskunnalle. Eduskunnassa ollaan juuri hyväksymässä uutta kotouttamislakia, joka entisestään vähentää kotoutujan oman toimijuuden merkitystä. Perussuomalaiset ovatkin sanoneet, että kyseessä onkin enemmän oleskelulaki kuin kotoutumislaki.

-Turun kotouttamisohjelma nykyisellään kyllä varovaisesti tunnustaa eriytyneiden asuinalueiden ja segregaation ongelmat, mutta vähättelee ongelman syvyyttä ja juurisyitä. Esimerkiksi ongelmallisten asuinalueiden houkuttelevuutta halutaan lisätä ”sanoittamalla niiden tarina uudelleen” sen sijaan, että painopiste olisi alueiden aitojen ongelmien korjaamisessa, Vesa Suvanto sanoo.

Perussuomalaiset esittivät muun muassa, että kieliopinnoissa onnistumista mitattaisiin oppimistuloksilla eikä pelkästään kohderyhmään kuuluvien uusien opiskelijoiden määrällä ja tehdyillä asettautumissuunnitelmilla. Perussuomalaisten kaikki muutosesitykset kaatuivat lautakunnan äänestyksissä, vaikka äänten jakaumissa olikin vaihtelua.

Turun kaupungin kotouttamisohjelmaa käsitellään kevään aikana muissakin Turun toimielimissä ennen lopullista hyväksymistä.

 

Lisätietoja

Pirjo Lampi

050-5904476

 

Vesa Suvanto

040-5900337

Kirjoitettu 2.3.2023

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa