Manu Vuoriosta Turun PS:n kunniapuheenjohtaja

Valtiotieteiden tohtori Manu Vuorio, 68, nimitettiin Turun Perussuomalaiset ry:n kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen kevätkokouksessa sunnuntaina 10.4.2016. Nimitys oli yksimielinen. Vuoriolle ojennettiin kunniakirja, puheenjohtajannuija sekä kukkakimppu.

20160410k2Vuorio toimi paikallisyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2004–2009. Hänen puheenjohtajakaudellaan Perussuomalaiset saivat ensimmäiset paikkansa Turun kaupunginvaltuustossa.

Vahvasta EU-vastaisuudestaan tunnettu Vuorio haluaa kiinnittää huomiota erityisesti siihen, ettei EU aina noudata omia sääntöjään.

– Vanha latinankielinen oikeusperiaate “pacta sunt servanda” (suom. “sopimukset on pidettävä”) tulee pitää mielessä tänäkin päivänä, Vuorio korostaa.

Turun Perussuomalaiset ry on perustettu jo 19 vuotta sitten eli vuonna 1997, mutta Vuorion kunniapuheenjohtajanimitys on yhdistyksen historian ensimmäinen.

Suomessa ollessaan Vuorio on aina asunut Turussa, mutta hän on myös nähnyt maailmaa ensin siirtotyöläisenä ja myöhemmin merillä seilaten. Työntäyteiset matkat veivät Vuorion aikoinaan Pohjois-Amerikkaan asti.

Kirjoitettu 10.4.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa