Logomon sillasta ratapihalle ja takaisin

Maanantaina 15.6.2020 oli kesäkauden viimeinen valtuuston kokous ja pöydällä oli kuntatalouden kannalta periaatteellinen 30 miljoonan euron sijoitus Turun Ratapiha -hankkeeseen. Perussuomalainen valtuustoryhmä pysyi edelleen linjassaan eikä lipsunut kuten muut (seteliselkärankaiset) puolueet ovat tehneet.

Perussuomalainen kanta oli yksimielinen: hylätään koko sijoitushanke kannattamattomana riskibisneksenä. Juha Anttila puhui mainiosti Ryhmäpuheessaan:kun puhutaan sijoituksesta, niin samalla puhutaan tuotosta. Ja tähän me emme Perussuomalaisissa usko, että tämä sijoitus toisi koskaan tuottoja, vaan päinvastoin. Kaupungin omistus areenayhtiössä tulisi olemaan epälikvidi, eli siitä olisi hyvin vaikea irrottautua ja muuttamaan sitä rahaksi. Jos areena on hyvä bisnes, niin kyllä se nousee ilman kaupungin rahojakin” Kaupunki on antamassa taas yhden avoimen piikin, tällä kertaa areenayhtiölle, ja kun yhtiöltä loppuvat rahat, joutuvat omistajat kaivamaan kuvettaan. Tästä huolimatta hävisimme äänestyksen äänin 20-46. Kaupunginvaltuusto äänesti ratapihan hallihankkeen jatkoon.

Ryhmämme punnitsi myös pöytäämisvaihtoehtoa. Ratapihan 30 miljoonan euron junttapäätöksen takana tuntui olevan myös muutakin poliittista voimaa, sillä kaupunginjohto olisi ollut valmis pitämään ylimääräisen valtuuston kokouksen heti
juhannuksen jälkeen. Tästä syystä emme halunneet kannattaa vasemmiston esittämää pöytäämistä, sillä lopputulos ei olisi muuttunut. Lisäksi me Perussuomalaiset emme halunneet turhaan rahastaa Turkua ylimääräisillä kokouspalkkioilla. Tässä kohtaa päätimme säästää edes vähän.

Valtuustosalissa kuulimme mitä ihmeellisempiä puolustuspuheita siitä, miksi Turun kannattaa sijoittaa tähän hankkeeseen. Ikävä kyllä tässä päätöksessä ja siihen kuuluvassa debatissa oli jotain tuttua. Perussuomalaiset muistuttaa, että vuonna 2015 syksyllä käytiin valtuustosalissa samanlaista korulausekeskustelua ja tehtiin päätöksiä ilman kunnollista pohjatietoa hankkeesta. Tällöin päätettiin aloittaa surullisen kuuluisan Logomon sillan suunnittelukisa. Sillan piti maksaa vain viisi miljoonaa euroa. Nyt, melkein viisi vuotta myöhemmin Logomon silta on vieläkin kesken ja viime maanantain kokouksessa valtuusto päätti sillan kustannuksien katoksi 19.5 miljoonaa euroa.

Näyttää siltä, että Turun vanhat puolueet eivät opi virheistään vaan ovat toistuvasti valmiita suuriin taloudellisiin riskeihin ja virhearviointeihin.

 

Turun Perussuomalaisten valtuustoryhmä

 

 

 

Kirjoitettu 16.6.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa