Turun PS ajaa nuivaa maahanmuuttopolitiikkaa

(Turun Perussuomalaiset ry:n syyskokouksen julkilausuma 2.10.2016.)

Sosiaaliturvaperusteinen maahanmuutto luo Turkuun vakavia ongelmia: katurikollisuutta, ulkomaalaislähiöitä, taloudellista rasitusta, työttömien määrän kasvua ja ääri-islamilaisuutta.

Turku auttaa jo kokoonsa nähden tarpeeksi turvapaikanhakijoina tullutta väestönosaa. Jo joka kymmenes turkulainen puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Turun asema yhtenä Suomen suhteellisesti suurimmista siirtolaiskeskittymistä vahvistuu edelleen pikavauhtia ja työtön ulkomaalaisväestö kasvaa.

Pakolaisen tulee paeta hengenvaaraa, ei etsiä parempaa elintasoa. Pakolaisuuden tarkoitus on tilapäinen suoja ja paluu takaisin lähtömaahan. Kuitenkaan läheskään kaikki Turkuun turvapaikanhakijoina saapuneet eivät nykyjärjestelmässä palaa takaisin, vaikka eivät saisi Suomesta töitä ja vaikka heidän lähtömaassaan ei olisi enää hengenvaaraa.

Perussuomalaiset ovat kuluneella valtuustokaudella tehneet lukuisia esityksiä ja muutosehdotuksia Turun nykyiseen ulkomaalaispolitiikkaan.

Turkulaisten turvallisuus etusijalla

Vastaanottokeskukset ovat huono tapa järjestää lisää turvapaikanhakijoita, koska ne vaarantavat asuinalueiden turvallisuuden. Vain Perussuomalaiset vastustivat Turun kaupunginhallituksessa uusien vastaanottokeskusten perustamista.

Siirtolaisten asumisen keskittyminen esimerkiksi Varissuolle ja Halisiin on ilmiö, joka kasvaa näiden alueiden turvallisuusongelmana. Turvapaikanhakijoina tulleiden keskittyminen omiin asuinalueisiinsa eli ghettoutuminen johtuu siitä, että tämä vieraskielinen väestö pyrkii mieluummin eriytymään suomalaisesta kulttuurista kuin sulautumaan siihen. Samaan aikaan kantaväestön pako voi pahentaa ghettoutumista.

Turun Perussuomalaiset edellyttää, että turvapaikanhakijoina tulleiden naisten ja tyttöjen uskonnonvapaus ja muut länsimaiset vapaudet toteutuvat.

Turun pitää rajoittaa siirtolaisuutta käytettävissä olevin keinoin, esimerkiksi vähentämällä vastaanottokeskustoimintaa. Turun tulisi myös suurena kaupunkina osaltaan vaatia valtiolta aktiivisia toimia siirtolaisuuden vähentämiseksi. Turun tulee lopettaa kaikki erityisesti ulkomaalaisväestöä houkuttelevat palvelut ja antaa etusija palveluissa Suomen kansalaisille, jotka veronmaksajina kustantavat palvelut.

Kansainvälisyyttä, ei kalliita monikulttuurisuustavoitteita

Turun tulee luopua monikulttuurisuustavoitteistaan strategioissa ja ohjelmissa. Sen sijaan Turun tulee pyrkiä terveeseen kansainvälisyyteen, kuten turismiin, tiedeyhteistyöhön ja kaupankäyntiin. Kansallismielisyyden ja kansainvälisyyden välillä ei ole ristiriitaa.

Paperittomien eli toisin sanoen maassa laittomasti olevien terveydenhuoltoa ei Turussa tule jatkaa. Vain Perussuomalaiset vastustivat kaupunginvaltuustossa paperittomien siirtolaisten terveydenhuollon laajentamista.

Turun ei pidä rakentaa kirjastoa Somalimaahan samalla kun pieniä paikallisia aluekirjastoja suljetaan vastaavansuuruisten säästöjen vuoksi. Vain Perussuomalaiset vastustivat kaupunginhallituksessa kirjaston rakentamista Somalimaahan.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa