Laittomasti maassa olevien sosiaali- ja terveyspalveluita ei pidä laajentaa

Sote-uudistuksen tärkein tavoite on ollut kustannusten nousun hillitseminen 3 miljardilla eurolla. Kuitenkin meillä on puolueita, vihreät etunenässä, jotka haluavat laajentaa julkisia sotepalveluja laittomasti maassa oleville koskien kiireetöntäkin hoitoa. Näin myös Turussa. Välttämättömiin palveluihin Helsingin valtuustossa katsottiin kuuluvan hätämajoitus, toimeentulotuki, kroonisten sairauksien hoito, lääkityksen seuranta ja hammashoito. Miten meillä voi olla varaa säästötavoitteesta huolimatta laajentaa palveluja henkilöille, jotka ovat täällä Suomen lakien vastaisesti? Tällä hetkellä kantasuomalaiset jonottavat leipäjonoissa, asunnottomien määrä on huolestuttava ja yhä suurempi joukko vähävaraisia jättää lääkkeensä ottamatta koska heillä ei ole siihen varaa.

Nykyään kunnat voivat päättää itsenäisesti siitä antavatko ne ns. paperittomille muitakin palveluja kuin lain takaaman kiireellisen hoidon. Kustannukset tulevat tällöin kunnille. Kuka päättää silloin kun maakuntauudistuksen mukaan sotepalvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnille? Kun rahoitus tulee valtiolta kapitaatiomallin mukaisesti ja lisäksi sote-uudistuksen myötä tulee valinnanvapaus miten tämän lukumäärältään arvaamattoman joukon julkiset terveyspalvelut silloin tullaan järjestämään. Vai jääkö päätösvalta laittomasti maassa olevien hoidosta ja sen laajuudesta edelleen kuntien vastuulle maakuntahallinnon ulkopuolelle?

Turun Perussuomalaiset ei voi hyväksyä laittomasti maassa olevien sotepalveluiden laajentamista. Heidän palauttamistaan pitää tehostaa, ei luoda houkuttimia jäädä maahan kielteisten turvapaikkapäätösten jälkeen. Emme voi kannattaa uudistusta, jossa kansalaisten yhdenvertaisuus ei toteudu eikä sotekustannusten säästöjä synny kuin palvelujen saatavuudesta ja laadusta tinkimällä. Turun Perussuomalaiset ei hyväksy julkisen rahoituksen siirtämistä yksityisille yritysmonopoleille, joista useimmat ovat kansainvälisiä suuryrityksiä ja joiden tehtävänä on luonnollisesti voiton maksimointi.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa