Turun Perussuomalaiset jätti täyden sadan ehdokkaan kuntavaalilistan

Turun Perussuomalaiset ry. on tehnyt yhdistyksenä oman ennätyksensä ja jättänyt tänään maanantaina 8. maaliskuuta keskusvaalilautakunnalle täyden sadan ehdokkaan kuntavaalilistan. ”Turun Perussuomalaisilla on nyt laajin ja laadukkain lista koskaan – olemme saavutuksesta itsekin todella ylpeitä”, kehuu Turun Perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja, Jyrki Åland.

“Sen sijaan Oikeusministeriön ja sitä johtavan oikeusministerin voidaan katsoa epäonnistuneen tehtävässään. Meille on tärkeää, että vaalit voidaan järjestää turvallisesti siten, ettei kenenkään tarvitse pelätä tartuntoja, tai demokraattisen päätöksenteon ja vaikuttamismahdollisuuksien rappeutumista”, Åland toteaa.

Turun Perussuomalaisten hallitus katsookin vaalien siirtämisen perimmäisen tarkoituksen olleenkin liitoksissaan natisevan hallituksen ja persupelossaan vapisevien hallituspuolueiden epätoivoinen viimeinen yritys täydentää omia listojaan.
Jos ehdokasasettelun annetaan jatkua vielä 9. maaliskuuta jälkeenkin, Turun Perussuomalaiset katsoo näytetyksi toteen, että syyt vaalien siirtämiselle ovat puhtaasti poliittiset ja koronaepidemiaa on käytetty lähinnä tekosyynä.

Turun Perussuomalaisten hallitus paheksuu suuresti koronaepidemian varjolla taktikointia vaalien siirtämiseksi ja jakaa Perussuomalaiset rp:n kanssa näkemyksen, että vaalit tulee järjestää alkuperäisen aikataulun mukaan sunnuntaina 18. huhtikuuta.

”Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lausui Yleisradion haastattelussa vielä joulukuussa, miten ’Demokratiaan kuuluu, että vaalit toimitetaan ajallaan tarvittaessa vaikeissakin olosuhteissa’. Nyt vaalien siirtämistä perustellaan hatarin syin Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen epärealistisella Excel-kokeilulla, jossa tartuntamäärien kasvuvauhti oltiin laskettu eksponentiaalisesti ja nyt siihen tartutaan kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen. Jopa THL:n johtaja Mika Salminen vetosi hallitukseen, ettei tuota laskelmaa pitänyt ottaa kirjaimellisesti, koska se ei ollut varsinainen ennuste”, ruotii Turun Perussuomalaisten sihteeri Kasper Holtari.

”Turun Perussuomalaisten hallitus haluaa kiittää kaikkia ehdokkuudesta kiinnostuneita, ehdolle pyrkineitä ja haastatteluihin saapuneita, jotka osoittivat aktiivisuudellaan ja innokkuudellaan, että kaupungissamme todella on tilausta kristillissosiaalista arvopohjaa vaalivalle, isänmaalliselle ryhtiliikkeelle. Valitettavasti kaikki halukkaat eivät mahtuneet tällä kertaa mukaan, vaikka olisimmekin halunneet ottaa ehdolle vielä monia aktiivisia ja perussuomalaisesti ajattelevia turkulaisia. Turun Perussuomalaisten politiikka perustuu vastuulliselle välittämiselle ja taloudenpidolle. Tehdään siitä vaaleissa totta”, päättää puheenjohtaja Åland.

Turun Perussuomalaisten ehdokaslista kokonaisuudessaan alla:

Mikael Miikkola (Pormestariehdokas)
Mikko Aalto
Timo Ahjosaari
Pekka Aho
Henri Alakylä
Hannele al-Hamzawi
Mikael Andersson
Ritva Andersson
Tuula Antila
Juha Anttila
Sari Anttila
Petteri Bildo
Johnny Dahl
Pekka-Juhani Elomaa
Ari Eskola
Aleksi Girs
Alice Girs
Raino Hannula
Timo Harju
Henri Hautamäki
Kimmo Herrala
Janina Hietala
Paula Hiltunen
Kasper Holtari
Ilpo Hynynen
Laura Kaarniharju
Kari Kandelberg
Markku Karppinen
Jouni Kaunisto
Joonas Kemppi
Jari Keskimäki
Sami Kesäläinen
Sami Kilkki
Jari Kiviharju
Noora Korpela
Erkki Koskinen

Raino Koskinen
Pertti Kosonen
Pauli Kossila (sit.)
Ari Kytösaho
Joni Laakso
Jouko Laakso
Heikki Laaksonen
Vuokko Lahtela
Niilo Lahtonen
Marjo Lammervo
Pirjo Lampi
Mia Lindholm
Linus Linsen
Anttoni Luukka

Hannu Maja
Rami Mattila
Juha Mustikkamaa
Erja Mäenpää
Martti Mäki
Mika Natri
Tarja Nenn
Alex Nurmi
Pirjo Niinivirta
Sanna Paasikivi
Rauli Pajuharju
Raimo Pappel
Marko Paukku
Sami Peltola
Petteri Peltomaa
Mika Prinkkilä
Jussi Pulkkinen
Mikko Raita
Rami Ruohonen
Eija Ruokonen
Marika Salli
Jere Salminen
Marko Salonen
Aleksi Saunamäki
Janne Siltala
Martti Sipilä
Teemu Sippo
Juha-Pekka Sippola
Kai Sorto
Jarno Sula
Jan Sundberg
Vesa Suvanto
Kirsi Tarvonen
Ville Tavio
Joona Teivastenaho
Kimmo Terho
Nina Tiitta
Osmo Torkkeli
Teppo Uro
Helena Uschanoff
Hemmo Vainio
Kimmo Vainionpää
Timo Viitala
Aila Vilen
Oivi Viljasalo
Kari Vuoristo
Janne Välilä (sit.)
Jon Warpenius
Jyrki Åland

Lisätietoja: Turun Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Jyrki Åland, puh. 044 286 4782

Kirjoitettu 8.3.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa