Talkoovoimin aatetta ja ilosanomaa turkulaisille

Turun Perussuomalaiset ovat jakaneet puolueen lehteä viimeiset vuodet lähinnä kampanjavetoisesti. Kaikki muuttui kun vuosi sitten hallitus päätti aloittaa lehden jaon organisoidusti. Yhdistyksen jäseniltä kysyttiin ketkä haluaa auttaa ja lähteä yhteisiin talkoisiin mukaan ja ilolla voimme todeta, että vielä on talkoohenkeä tallella.

Talkooväkemme on ahkeroinut niin tuulessa ja tuiskussa kuin paahtavalla helteellä jo 12 numeroa turkulaisiin koteihin lehtiä on jaettu lähes satatuhatta (100 000) ja kun kuntavaalinumero tulee niin päästään kirkkaasti yli sadan tonnin.

Vuoden uurastuksen jälkeen yhdistyksen hallitus päätti muistaa muutamia isojakin määriä lehtiä kantaneita jäseniään, tästä erittäin tärkeästä työstä puolueen ja yhdistyksen eteen Perussuomalaisten ”jotain rajaa” hupparilla.

Palkitut: Marjo Lammervo, Veikko Alkio ja Juha Mustikkamaa (kuvassa oikealla).

Iso kiitos kaikille jotka ovat olleet tai ovat vieläkin mukana. Mikäli haluat mukaan, niin pistä rimpauttaen 044-2864782 Jyrkille, niin katsotaan onko jako alueita vielä tyhjänä

 

PS: Toimistolla PS T-paitaa ja lippalakkeja myynnissä

Kirjoitettu 28.4.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa