Turun PS kannattaa fixit-äänestystä
Turun Perussuomalaiset ry:n hallitus päätti kokouksessaan tänään sunnuntaina 6.11.2016 asettua virallisesti tukemaan kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan uuden kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa. Suomen mahdollisesta EU-erosta käytetään nimitystä fixit – brittien brexitiä mukaillen.
Turun Perussuomalaisten hallituksen mukaan EU on nykyään merkittävästi erilainen kuin vuonna 1994, jolloin suomalaiset äänestivät jäsenyyden puolesta.
Brexit osoittaa, että on paljon ihmisiä, jotka ovat pettyneitä EU:n kehityskulkuun. On perusteltua järjestää myös Suomessa uusi äänestys, jossa sekä unionista lähtemisen kannatus että siinä pysymisen kannatus mittautetaan. Asiasta pitää äänestää.
Kansalaisaloitteella on nyt noin 31 000 kannatusilmoitusta. Jos yhteensä 50 000 kansanäänestyksen kannattajaa löytyy määräajassa, aloite etenee eduskuntaan.
Kansalaisaloitetta voi kannattaa paperilomakkeella tai Kansalaisaloite-verkkosivustolla.