Ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat hyväksytty

Turun Perussuomalaiset ry:n hallitus kokoontui tänään sunnuntaina 21.8.2016 aloittamaan kuntavaalien ehdokasasettelun. Kokouksessa hyväksyttiin ensimmäiset 40 ehdokasta. Turun Perussuomalaisten kaikki viisi nykyistä kaupunginvaltuutettua Jouko Laakso, Pirjo Lampi, Mikael Miikkola, Pirjo Niinivirta ja Ville Tavio pyrkivät jatkokaudelle. Myös lähes kaikki varavaltuutetut ovat ehdokkaina. Ehdokaslistalla on konkareiden lisäksi myös uusia jäseniä. Nyt hyväksytyistä ehdokkaista nuorin on 20-vuotias ja vanhin on 77-vuotias. Ehdokkaista 22 eli hieman yli puolet oli ehdokkaina myös viime kuntavaaleissa ja 18 on uusia.

Ehdokashankintaa jatketaan edelleen. Vaaleissa pyrimme saamaan ennätysmäärän valtuustopaikkoja voidaksemme ohjata Turkua perussuomalaisempaan suuntaan.

Täyteen listaan tarvitaan Turussa yhteensä sata ehdokasta. Kuntavaalit pidetään maalis-huhtikuussa 2017.

Seuraavat henkilöt hyväksyttiin ehdokkaiksi 21.8. pidetyssä kokouksessa:

– Andersson Mikael, ruokamestari, myyntikunnostaja, s. 1959
– Auvinen Jaana, TtT, lehtori, s. 1965
– Forsberg Risto, talouspäällikkö, tradenomi, s. 1958
– Harjula Risto, erä- ja luonto-opas, retkimestari, s. 1949
– Hirvonen Marko, sosionomiopiskelija, s. 1976
– Keskimäki Jari, kiinteistönhoitaja, s. 1959
– Kohonen Jorma, teknikko, eläkeläinen, s. 1939
– Korgan Pauli, järjestelmäasiantuntija, s. 1984
– Koskinen Erkki, palomies, myyntineuvottelija, s. 1965
– Laakso Jouko, yrittäjä, eläkeläinen, s. 1941
– Laine Jari, palomies, s. 1957
– Laine Juha, mediakonsultti, järjestyksenvalvoja, s. 1962
– Laine Samuli, sähköasentaja, s. 1996
– Lammervo Marjo, ravitsemuspalvelupäällikkö, s. 1952
– Lampi Pirjo, erikoislaboratoriohoitaja, s. 1949
– Meltovaara Raili, elintarviketyöntekijä, eläkeläinen, s. 1950
– Michaelsson Leif, insinööri, s. 1954
– Miikkola Mikael, komentajakapteeni, s. 1944
– Mikkonen Urmas, insinööri, yrittäjä, s. 1940
– Nenn Tarja, preparaattori, eläkeläinen, s. 1948
– Niinivirta Pirjo, hammaslääkäri, s. 1950
– Ontujeff Pirkko, sairaanhoitaja, s. 1951
– Pappel Raimo, merikapteeni, s. 1968
– Penttilä Taisto, yrittäjä, s. 1949
– Pietilä Mika, yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, eläkeläinen, s. 1971
– Prinkkilä Mika, sähköasentaja, s. 1968
– Rantola Seppo, web-suunnittelija, s. 1958
– Rautoma Oskari, asiakkuuspäällikkö, s. 1977
– Rumpunen Timo, palveluvastaava, s. 1988
– Saarinen Toni, opiskelija, s. 1991
– Sinkko Erkki, filosofian maisteri, s. 1978
– Sipilä Martti, yrittäjä, s. 1966
– Sorto Kai, eduskunta-avustaja, s. 1986
– Suominen Anneli, rekisteröity jalkojenhoitaja, s. 1954
– Tarke Kimmo, työtön, ex-yrittäjä, s. 1961
– Tavio Ville, kansanedustaja, lakimies, s. 1984
– Torkkeli Osmo, eläkeläinen, merimies, s. 1956
– Tähti Tuomas, diplomi-insinööri, kansanedustajan avustaja, s. 1987
– Vahtera Jessica, opiskelija, s. 1993
– Vuoristo Kari, vartija, s. 1962

Kirjoitettu 21.8.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa